29.1.2020 – Vernadan 10-vuotiskatsaus ja vuosi 2019

Vuosi ehti jo vaihtua lähes kuukausi sitten, mutta halusin rauhassa koota yhteenvedon sekä kuluneesta vuodesta 2019, että 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koko kuluneesta vuosikymmenestä.


Koko mennyt vuosikymmen on siis kohdallani liittynyt vahvasti yrittäjyyteen, sillä perustin Vernadan syksyllä 2009. Olin alkuun sivutoiminen yrittäjä työskennellen samalla mainostoimistossa graafisena suunnittelijana. Jo ensimmäisten yrittäjävuosien aikana tekemisen palo vei vauhdilla eteenpäin ja näin syntyi mm. ensimmäiset puuhelmistä valmistetut monitoimikorut (8-2011), ensimmäiset itse suunnitellut laserleikatut puuosat (9-2011) ja ensimmäiset itse suunnitellut metalliset tekstirenkaat (UNELMOI. USKO. TAISTELE. USKALLA., 12-2011). Möin korujeni uniikkeja yksittäiskappaleita aluksi kotikutsujen kautta ja sittemmin aloin kiertää myös messuja, jolloin brändin tunnettuus alkoi kasvaa. Opettelin edelleen tekemistä ja yrityksen pyörittämisestä yrityksen ja erehdyksen kautta. Epäonnistumisten jälkeen oli aina entistä suurempi halu kehittyä ja tehdä asiat paremmin.


Vuoden 2013 alusta jäin täyspäiväiseksi yrittäjäksi ja avasin ensimmäisen verkkokaupan 14.2.2013. Saman vuoden elokuussa ensimmäiset nahkarannekorut tulivat mukaan mallistoon. Vähitellen nahkakoruista alkoi tulla yhä merkittävä osa valikoimaa ja tuotteet alkoivat muuttua uniikkikoruista piensarjoiksi. Marraskuussa 2015 otin riskin ja teetin pari sataa metriä nahkanauhoja omalla, tavaramerkiksi rekisteröidyllä UNELMOI. USKO. TAISTELE. USKALLA. -tekstillä HÖYHEN-rannekorusarjaa varten. Koruista tuli menestys ja vähitellen myös hieman isommat jälleenmyyjät alkoivat kiinnostua tuotteista.


Vuonna 2015 alkoi myös valtava laadun nosto -projekti. Päätin vaihtaa korujen halvat, vaihtelevan laatuiset metalliosat laadukkaampiin ja turvallisempiin eurooppalaisen valmistajan osiin. Projekti oli hidas, kallis ja haasteellinen, mutta työ palkittiin hyvällä asiakaspalautteella. Uudet metalliosat kestivät nyt paremmin käyttöä ja olivat sertifioidusti EU:n REACH-asetuksen mukaisia: nikkeli- lyijy- ja kadmiumvapaita.


Syksyllä 2016 tuli taas yksi merkittävä askel eteenpäin, kun vihdoin löysin valmistajan laserleikatuille nahkakoruille. Jo vuonna 2012 olin osallistunut korusuunnittelukilpailuun muutamilla laserleikatuilla nahkakorumalleilla, mutta sopivaa laserleikkauksen alihankkijaa ei nahkaosille silloin löytynyt ja ideat jäivät hautumaan. Vihdoin lokakuussa 2016 julkaisin ensimmäisen oman laserleikatun nahkakorumalliston, joka sai erittäin hyvän vastaanoton. Vastaavaa ei Suomessa ollut aiemmin. Samana vuonna uudistin yrityksen graafisen ilmeen sekä avasin uuden, laajemman verkkokauppaversion.


Helmikuussa 2017 Suomalaisen Työn Liitto myönsi Design from Finland -merkin käyttöoikeuden Vernada Design –korusarjalle. Vuosi 2017 meni suureksi osaksi yritysjohtamisen erityisammattitutkinnon opintojen ja yrityksen kehittämisen parissa. Opinnot sain valmiiksi keväällä 2018.


Vuosina 2017-2018 olin mukana myös Leader-tuotekehityshankeessa “Det österbottniska folkhemmet” joka oli toteutettu yhdessä Österbottens hantverk rf:n ja Muovan kanssa. Projektin myötä kehitin laserleikattuja nahkakoruja eteenpäin ja pääsin mukaan kansainvälisille Tendence-messuille Frankfurtiin testaamaan ulkomaalaisten jälleenmyyjien kiinnostusta koruihin. Voimat olivat kuitenkin loppu, enkä jaksanut lähteä viemään asiaa eteenpäin, vaikka sainkin ensimmäisen ulkomaisen jälleenmyyjän joksikin aikaa Espanjaan. Vuoden 2018 lopulla palkkasin avukseni muutaman kuukauden ajalle myös ensimmäisen työntekijän osa-aikaisesti (jos muutamia aiempia kesätyöntekijöitä ei oteta lukuun).


Heinäkuussa 2018 yrityksen yritysmuoto vaihdettiin toiminimestä osakeyhtiöksi. Tästä seurasi yllättäviä taloudellisia ongelmia, joiden vaikutukset näkyivät vasta vuoden 2019 alussa.

 

VUOSI 2019
Harmillisesti 10-vuotisjuhlavuosi oli monin tavoin koko yrittäjäurani haasteellisin. Tuntuu, kuin vuosi olisi jatkunut ongelmasta toiseen. Yhtiömuodon muutoksesta johtuvien, kirjanpidossa huomioimattomien vero-seuraamusten ja muiden kommunikaatiokatkosten takia yrityksen talous joutui yllättäen vaikeuksiin. Tästä syystä kaikenlaiset materiaalihankinnat ja markkinointipanostukset menivät jäihin noin puoleksi vuodeksi, samoin kävi oman palkan maksun. Kun tilikausi päättyi kesäkuun lopussa, oli yrityksen tulos ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa tappiollinen. Ongelmien konkretisoituminen paperilla aiheutti voimakkaan epäonnistumisen ja lannistumisen tunteen.


Alkuvuodesta alkoi myös uuden Woocommerce-pohjaisen verkkokaupan rakentaminen uuden yhteistyökumppanin kanssa. Työstä oli sovittu jo edellisen vuoden lopulla ja uudistuksen tarkoituksena oli tehostaa Vernadan verkkokaupan myyntiä, ottaa käyttöön erilaisia markkinointityökaluja ja parantaa jälleenmyyjien palvelua verkkokaupassa. Kevään aikana sukset menivät kuitenkin pahasti ristiin tekijän kanssa ja hän jätti lopulta kuukausia venyneen verkkokaupan tekemisen kesken. Jouduin etsimään avuksi uuden, luotettavamman verkkokaupan rakentamisen ammattilaisen, jonka kanssa korjailtiin edellisen tekemättä jättämisiä sekä suoranaisia virheitä. Verkkokaupan uudistamisen ja myöhästymisen takia en voinut markkinoida vanhaa, enkä keskeneräistä uutta kauppaa, ja tämä näkyi kevään myynnissä. Samasta syystä myöhästyi myös juhlavuoden malliston julkaisu – uutuustuotteita ei kannattanut syöttää vanhaan kauppaan. Kun uusi kauppa oli toukokuussa vihdoin toiminnassa, sain myös 10-vuotisjuhlavuoden malliston ensimmäinen osan vihdoin julkaistua. Malliston tuotteissa julkaistiin samalla uudet, Vernadan omat metalliosat: Siipi-riipus, Siipien Suojassa – ja Infinity -helat sekä Refuse to sink -ankkurihela.


Yksi vuoden hienoista asioista oli Innovaatioseteli, jonka ansiosta konsultoiva yritys Coutsi tutki uuden innovatiivisen koruyrityksen mahdollisuuksia markkinoilla. Oma jaksaminen oli kuitenkin vähissä ja yritysidea jäi muhimaan ja odottamaan mahdollista parempaa hetkeä.


Syksyllä tuli myös mahtava tilaisuus päästä puvustaja Heidi Grannenfeltin pyynnöstä mukaan yhteistyökumppaniksi MTV:n Kokkisotaohjelmaan ja saada Vernada-korut Sikke Sumarin ylle kauden ohjelmin. Ohjelma alkoi maikkarilla 28.11. ja jatkuu keväälle 2020.


Juhlamalliston toinen osa julkaistiin syyskuussa yrityksen 10-vuotisjuhlaviikolla ja samoihin aikoihin julkaistiin myös uusi jälleenmyyjien verkkokauppa. Surkeiden sattumusten summana kaikki noin 200 tuotetta, jotka olivat esillä jälleenmyyjille, poistuivat näkyvistä muilta asiakkailta – näiden mukana myös suuri osa juuri julkaistuista uutuuksista. Virhe huomattiin vasta kaksi viikkoa myöhemmin. Suuret ponnistukset juhlamalliston markkinoinnissa tuntuivat valuneen hukkaan, koska lähes puolet verkkokaupan tuotteista eivät olleet tällöin aikana asiakkaiden tilattavissa. Onni onnettomuudessa, että virhe kuitenkin huomattiin ja saatiin korjattua.


Vuoden lopulle sattui vielä ”viimeinen niitti”, kun marraskuinen Postin lakko hiljensi verkkokaupan myynnin. Kiireisen joulumarkkinasesongin jälkeen vuoden vaihde menikin kuin talvihorroksessa.

 

JAKSAMINEN
Kun vuosi 2019 oli alkanut taloudellisten ongelmien lisäksi myös uupumuksen merkeissä ja oli selvää, että muutoksia on tehtävä jos tätä niin rakasta yritystoimintaa mielii jatkaa. Uupumusta oli kertynyt jo monen vuoden ajalta ja se on näkynyt ja tuntunut niin fyysisessä kuin henkisessä jaksamisessa. Päätin hankkia avukseni mentaalivalmentajan, jonka kanssa kävin vuoden aikana omaa elämää läpi suurennuslasilla – mikä minulle on tärkeää, mitkä asiat tuottavat iloa ja auttavat jaksamaan, mitkä vievät voimia ja mistä asioista täytyisi luopua? Jaksamisen perusresepti olisi helppo, jos sitä vaan muistaa noudattaa: enemmän liikuntaa, oikeanlaista ruokaa ja unta, lepoa sekä omaa aikaa. Ja sitä armollisuutta itseä kohtaan – ihan kaikkea ei aina tarvitse jaksaa ja vapaapäivätkin ovat välillä sallittuja. Pienen askelin olen tuota reseptiä alkanut noudattaa ja voimatkin ovat alkaneet taas vähitellen palautua. Minä olen yritykseni tärkein osanen ja siksi minun on pysyttävä toimintakunnossa jatkossakin.

TULEVAISUUS
Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen on piristävää suunnata katse tähän vuoteen 2020 ja alkaneeseen vuosikymmeneen toiveikkain ja luottavaisin mielin. Ongelmista on selvitty ja on ihana kääntää puhdas sivu. Vuoden suuret käsityömessutapahtumat on jo varattu kalenteriin ja uuden kevätmalliston luonnostelukin hiljalleen alkanut.


Vernada on edelleen yhden naisen yritys ja teen lähes kokonaan kaiken itse suunnittelusta, valmistuksesta, materiaalinhankinnasta, myynnistä, markkinoinnista jne. lähtien (muutamien yrittäjän elämää helpottavien ammattilaisten apua lukuun ottamatta). Tasapainottelen vielä toistaiseksi edelleen siinä rajalla, että selviänkö korujen valmistamisesta ilman lisäapua vai en – toistaiseksi ajattelin vielä selvitä. Verkkokaupan markkinointiin on vihdoin tarkoitus palkata ulkopuolinen digimarkkinoinnin toimisto avuksi.


Design-tyyli on vuosien varrella kehittynyt varmemmaksi ja malliston tuotteet ovat yksinkertaistuneet ja mallisto selkeytynyt ja yhdenmukaistunut, toki silti silläkin saralla on aina vielä kehitettävää. Oivaltavasta tuotesuunnittelusta sekä materiaalin ja valmistuksen laadusta on tullut minulle yrityksen tärkeimpiä kulmakiviä. Hyvä asiakaspalvelu on minulle kunnia-asia ja haluan kiinnittää huomiota myös vastuullisuuteen valmistuksen eri vaiheissa, materiaali- sekä yhteistyökumppaneiden valinnoissa. Vaikka olen erittäin kiitollinen ja ylpeä tähänastisista saavutuksista, myös näiden asioiden kehittäminen jatkuu tulevaisuudessakin yhä edelleen.

Olen onnellinen, että voin tarjota teille oivaltavia, kestäviä ja koskettavia tuotteita.
Ilman teitä ei olisi Vernadaa – lämmin kiitos!

Anne, Vernada Oy

2 thoughts on “29.1.2020 – Vernadan 10-vuotiskatsaus ja vuosi 2019

  1. Heidi sanoo:

    Kiitos kun jaoit kokemuksesi vuosien varrelta. Yrittäjyys ei aina ole helppoa ja ihanaa, mutta kun siinä onnistuu – ne hetket vievät pilviin ❤️
    Onnea ja menestystä uudelle vuosikymmenelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *