Vernada on oivaltava, suomalainen, käsintehty korusarja, joka valmistetaan huolella valituista luonnonmateriaaleista sekä mm. laadukkaasta ja kestävästä, hienohopeoidusta korumetallista.

“Mielestäni tärkeintä korusuunnittelussa on asiakkaan huomioiminen. Korun pitää koskettaa, olla laadukas ja turvallinen – ja parhaimmillaan se on fiiliksen mukaan muokattavissa.”

Vernadan korut kertovat tarinaa

Vernadan tarina on saanut alkunsa Anne Vuorelan unelmasta. Graafisen suunnittelijan palo valmistaa käsin kauniita, konkreettisia tuotteita viitoitti tien koruntekijäksi. Usko ja luottamus omaan osaamiseen löytyivät yrittäjyyden avulla.

”Rakastan luoda käsin kauniita asioita muiden ihmisten iloksi, ja ehkä juuri siksi korujen suunnittelu ja valmistaminen ovat minulle mielekästä työtä. Tasapainoinen muoto- ja värisilmä on kehittynyt graafisensuunnittelijantyössä, sekä vuosien maalausharrastuksen myötä. Haluan, että koruissani näkyvät intohimo, tekemisen laatu sekä oivaltavat ideat.”

Vernadan tarina muuttuu korujen käyttäjän päällä omaksi henkilökohtaiseksi tarinaksi. Yksittäisinä korut ovat pelkistetyn tyylikkäitä, mutta esimerkiksi linkittämällä niitä kiinni toisiinsa voi koota miltei loputtomasti erilaisia korukokonaisuuksia, joilla jokainen voi tuoda esille omaa uniikkia tyyliään – omaa tarinaa.

Koru muuntuu tarinasta todeksi

Mielenkiintoisimpana Anne pitää työssään tuotesuunnittelua, jossa oivaltavilla yksityiskohdilla koruille saadaan lisää käyttömahdollisuuksia.

”Korujeni täytyy olla jollakin tavalla funktionaalisia ja kestäviä. Oma erityinen intohimoni on kehitellä korujen yksityiskohtia oivaltavalla tavalla. Lisäarvoa niiden käyttöön saadaan, jos niitä pystyy muuntamaan jopa arjesta juhlaan.”

Eräs suosituimmista Vernadan koruosista on Annen suunnittelema tekstirengas, johon on painettu: UNELMOI. USKO. TAISTELE. USKALLA. Ensin haaveillaan ja unelmoidaan, sitten itselle tärkeään asiaan aletaan uskoa ja sen puolesta taistellaan ja sitten kerätään uskallusta toteuttaa se. Nuo hyvät voimasanat kannustavat kantajaansa arjen haasteissa. Sanoilla on ollut yrittäjälle itselle merkittävä eteenpäin vievä vaikutus. Voimasanojen merkitys on noussut esiin myös Vernadan koruja kohdanneiden ihmisten elämäntarinoissa.

 ”Nuo sanat ovat olleet tuomassa voimaa myös omalla yrittäjämatkallani ja on ollut todella inspiroivaa, kun korujeni asiakaspalaute purkautuu henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Merkityksellisempää palautetta ei kai voi saada kuin tarina elämäntilanteesta, jossa suunnittelemani koru on antanut positiivista voimaa tai lohtua kantajalleen.”

Päättäväisyydellä ja sitkeydellä kohti parhaita materiaaleja

Annelta on vaadittu sitkeyttä viedä omaa yrittäjän unelmaansa eteenpäin. Korkealaatuisia, kohtuuhintaisia korun valmistukseen soveltuvia materiaaleja ei ole helppoa löytää.

”Ennen kuin saan suunnitelmani todeksi, käytän paljon aikaa erilaisten korunosien suunnitteluun ja materiaalihankintaan.”

Vernadan mallistoon kuuluu useita Annen itse suunnittelemia korunosia. Näin koruille syntyy aivan omalainen henki. Näiden osien suunnittelu alkaa tarpeesta.

”Mielessä olisi idea uuteen korumalliin, mutta juuri siihen sopivaa, täydellistä osaa ei löydy valmiina. Hahmottelen luonnoskirjaani korumallin ja siihen liittyvän osan, sekä millaisia muita koruja siitä osasta syntyisi. Haluan osan toimivan mahdollisimman monella tavalla eri koruissa.”

Korujen valmistus vaatii myös hyvin paljon erilaisia yhteensopivia valmisosia, joiden hankinta on oma prosessinsa. Vasta kun kaikki materiaali on käden ulottuvilla, alkaa itse korujen valmistus. Anne tutkii ja kartoittaa eri toimittajat saadakseen Vernadan koruihin parhaiten soveltuvat muodot, värit ja materiaalit. Yrityksen arvoihin sopivien, luotettavien toimittajien etsiminen on kuin salapoliisin työtä ja on vienyt yrityksen ja erehdyksen kautta vuosien ajan. Nykyiset eurooppalaiset valmistajat pystyvät vastaamaan Annen korkeisiin laatuvaatimuksiin. Asiakkailta saatava palaute auttaa kehittämään laatua edelleen.

”Haluan, että koruissa käyttämäni materiaalit ovat turvallisia. Niillä pitää olla eettinen jalanjälki ja niiden pitää kestää kulutusta.”

Kaikki valinnat perustuvat korun käyttäjän huomioimiseen. Korujen pitää olla myös helppokäyttöisiä, tai ne jäävät korurasian pohjalle pölyttymään. Vernadan korujen huolella valitut materiaalit ovat EU:n REACH-asetuksen mukaisia nikkeli- lyijy- ja kadmiumvapaata hienohopeoitua korumetallia, ruostumatonta terästä sekä laadukasta puuta ja kromivapaata nahkaa. Korvakorujen koukut ja tapit ovat Sterling-hopeaa, kirurgin terästä tai allergiavapaata titaania tai niobiumia.

Vernadan pieni Puoti&Paja sijaitsee Pohjanmaalla, Mustasaaressa. Siellä voi vierailla sopimuksen mukaan. Tuotevalikoimaan kuuluvat luonnonläheisissä väreissä hehkuvat puuhelmiset kaulakorut ja käsikorut, kaulaketjut ja ranneketjut, korvakorut, kieputettavat nahkarannekorut sekä erilaiset nahkarennekkeet myös miehille.

Pue yllesi Vernada-koru ja kerro oman persoonasi tarinaa!

Uutuuksina näyttävät, laserleikatut nahkakorut